Rianas

L U O N N E :
Rianas on erittäin eläväinen persoona. Naaras pitää asumisesta yhteisössä, se nauttii olemisesta lajitoveriensa parissa. Rianas onkin sosiaalisuuden äärihenkilöitymä. Hän ei ole muiden päälle puhuja, eikä juorukello, vain sydämmellinen naaras kera luottamuksellisten sanojen.
Rianas on tunnollinen miltei kaikessa mitä tekee. Hän tykkää vastuunkantamisesta, ja on onnensa kukkuloilla mikäli jotain vastuullista hänelle luovutetaan taikka sanotaan. Näillä perustein naaras on kaikinpuolin täydellinen laumalainen. Rianas on hyvä kuuntelija, sekä tukija. Hän pyrkii auttamaan, mikäli apu vastaan otetaan.
Naaras ei kuitenkaan iloisen ja pirteän luonteensa ohella ole sinisilmäinen. Hän näkee helposti asioiden lävitse, eikä siedä valehtelua. Rehellisyydestä naaras täyttyy vahvalla energialla. Luottamus on toinen, mitä naaras ei ihan hevillä luovuta. Hänellä on mennyt usko muuttumiseen. Monet urokset ovat häikäilemättömällä tavalla käyttäneet nuorena niin heitukkaa Rianasta hyväkseen, ettei toinen viitsi kovin lämpimin sydämmen tykytyksin vastata uroksien kutsuun, ellei se sitten oikeasti ole se oikea. Rianas uskoo, että hän todella tulee tuntemaan sen, mikäli se joku kolahtaa. Ja naaras uskoo vahvasti, että vielä se uros tulee löytymään hänenkin elämästään, kunhan ei turhia etsiskele.

Naaraasta jää mieleen helposti iloinen ja kevyt persoona, joka osaa silti pitää huolen itsestään. Rianas osaa pysyä vahvana tietyissä asioissa, eikä hänen päätänsä ole järin helppo kääntää. Hän on luottamuksellinen ystävä, joka ei jätä ystävää pulaan.


M E N N E I S Y Y S :
Rianas ei syntynyt mitä miellyttävimpiin olosuhteisiin. Vuodenaikaan nähden syntymä oli täydellinen. Kevät oli juuri taittumassa kesän puolelle, eikä ravinnosta ollut pulaa. Mutta kaikki oli muuten jo täyttä kaaosta. Kirpeän kuulas yö oli kääntymässä sateisen harmaaksi päiväksi. Heinäskedolla makasi tärisevä, hento olento jonka ulkomuodosta ei ollut takeita, taikka sukupuolesta. Rianas oli saanut alkunsa raiskauksen uhriksi joutuneesta naarasta, nimeltä Heleä. Heleä oli hontelo, ja mutta kaunis kasvoinen naaras. Tuolla oli suuret korvat, samettinen karvapeite. Silmät olivat isot ja vihreyttään säihkyvät. Heleän jalat olivat pitkät kuin puunoksat, ja niimpä tuo näytti hieman honkkelilta.
Naaras oli eräänä loppukesän iltana syömässä lähipellolla kuihtuneita heinäksiä. Maa oli tallottu kesän jäljiltä. Kaikkialla parveili piakkoin lähteviä muuttolintuja. Ilma enteili rajua sadetta.
Laumattomana Heleällä ei ollut mitään mihin turvautua. Hän oli aina ollut hyvin hajamielinen ja vetäytyvä peura, eikä siksi edistänyt kovin laumahenkeä. Niimpä tuo oli päättänyt jättäytyä yksinäisyyteen.
Niityn laitamille piirtyi kookkaan hirvaan siluetti. Heleä nosti kaunispiirtoista päätään hieman hätkähtäen. Tuota oli aina nimitetty vähän lumpuksi. Naaras oli 6 elinvuotensa aikana synnyttänyt maailmaan jos jonkinnäköisiä vasoja, ja ties kelle kulkureille.
Tämä rotevan oloinen nuori hirvas lähti hitaasti lipumaan lakeuksien ylitse, kohden yksin laiduntavaa naarasta.
''Miksi syöt täällä yksin, lähde kanssani niin näytän sinulle paremmat laitumet'' hirvas sanahti, niin lempeästi että Heleän sydän sykähti muutamaan otteeseen rajusti.

Helposti tainnuteltava naaras lähti epätietoinen virne kasvoillaan hirvaan perään. Uros asteli täysin umpimetsään. Heleä kysäisi keskellä rämettä epäluuloisena, ettei täällä kasva heinän korttakaan syötäväksi. ''En minä puhunut syömisestä, senkin lumppu'' hirvas singahti sähäisten. Heleä kavahti askeleita taaemmas. Ahaa, jälleen yksinäistä joiden korviin oli kantautunut naaraasta levitetyt puheet. Hirvas asteli uhkaavana lähemmäs, Heleän täristessä kuin haavanlehti syyssäällä.
''Älä pelkää, olethan sinä tämän ennenkin kokenut'' hirvas rähähti nauruun. Hänen vahva ja sarveikas olemus lipui naaraan ylle kuin synkeä verho.
Heleä päätti, ettei tämän jälkeen enään jatkaisi elämäänsä. Häntä oli nöyryytetty, hänet oli alistettu, hänen vapautensa oli riistetty.
Massiivisen uroksen alla hento ja alipainoinen Heleä painui maahan kaasaan. Hirvaan antaessa naaraan kuulla kunniansa sarviensa välityksellä. Haava toisensa perään repesi vuotamaan Heleän kauniilla karvalla. Poskia pitkin valahti tuskan kyyneleet, ja juuri silloin taivas ratkesi raivoaan. Taivas iski maahan vettä järkyttävällä voimalla. Naaraan kyynelien pudotessa maahan, hän tunsi kuinka taivas jakoi tuskan hänen kanssaan.
Uros jätti raiskatun ja haavoittuneen naaraan keskelle rämettä, vain taivas kattonaan.

Tilanteesta täysin seottuaan Heleä päätti antaa Rianaksen syntyä maailmaan. Heleä ei ollut hellä äiti, ja häntä miltei kuvotti katsoa kauniin jälkeläisensä silmiä, tuntien niissä hirvaalta perittyä vihaa. Rianas oli syntyessään heiveröinen, ennen aikaisesti syntynyt ja aliravittu. Sen äiti antoi vain pakolliset tarpeet, mutta muuten Rianas joutui selviytymään itsenäisesti. Naaraasta kasvoi nuorena sinisilmäinen ja helposti ympäripuhuttava. Tuo oli jokaisen vietävissä, ja naaras ei omistanut omia mielipiteitä. Vasomisikään tultuaan päätti naaras antaa ensimmäisen vastaantulevan uroksen siittää itsensä, tahtoen näyttää jokaiselle että hänelläkin oli nyt jälkikasvua. Rianaksen vasa syntyi vahvana ja elinvoimaisena maailmaan. Sen isä, Kolea pariutui Rianaksen kanssa, ja he kasvattivat vasan rakkaudella ja rajoilla. Urosvasasta kasvoi määrätietoinen ja elämässään pitkälle pyrkivä. Rianas risti hänet Vianoksi, ja antoi matkaohjeeksi elämäänsä itsenäisen ajattelun.
Tunteet Koleaa kohtaan hiipuivat äkisti Vianon lähdettyä.
Eräänä iltana nuori ja varsin kokematon, mutta virheistään viisastunut Rianas hylkäsi puolisonsa, ja lähti julman maailman syleilyyn etsimään onneaan. Matkallaan paratiisiinsa Rianasta pompoteltiin kuin tuuliviiriä, ja urokset ympäri metsiä halveksuivat ja lähinnä käyttivät naarasta hyväkseen.
Tuon usko uroksiin sammui tyystin.
Sorkat painautuneena kohmeaan maahan. Metsän reunalta muita peuroja seuraillen. Niitty hiljaa iltahämärässä keimaillen. Rianas tajusi tulleensa kotiin. Ja se koti oli siellä, missä talvi koetteli jokaisen peuraistaolemusta. Siellä missä selviytyminen oli hiuskarvan varassa. Mutta sydän sykki sinne, Pohjolaan.


U L K O N Ä K Ö:
Rianas on erittäin sulava linjainen, tyypillinen valkohäntäpeura naaras. Naaraalla on pitkät, ja hoikat jalat muttei se ole yhtään hontelo toisin kuin äitinsä. Rianas on erittäin pienikokoinen, kevyt ja hauras. Sen karva on ohutta, mutta talvisin silkkisen karvan tilalle kasvaa lämmin ja paksu talvikerrostuma. Karva hohkailee punertavaa väriä. Rianas on punertava mukaalukematta valkeata vatsanpielusta, hännänalusta sekä rinnuksia että turpaa. Sekä korvien sisälmys on tummahkoa mustaa. Häntä on erittäin peuramainen, tuuhea ja suuri ylpeyden aihe, Korvat ovat yllättävän pienet, mutta ne sopivat hauraan kevyeisiin kasvoihin mahtavasti. Rianaksen silmät ovat säihkyvän vihertävät, kuin kesäinen lehto. Kasvot ovat kapeat, ja kaula on lyhyen mallinen ja samaan mittakaavaan ohut ja varsin lihakseton.

Siluettina naaraalla on säihkyvät vihersilmät, syksyisen punertavan lehden värittämä turkki, solakka ja hauras olemus.

! up ! päivitetty kuvalla ! kiitos goldghost !