Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Aavesointu

Siirry alas

Aavesointu Empty Aavesointu

Viesti kirjoittaja Selimi To Maalis 21 2013, 06:45

Aavesointu Aavesointu1_zps0836770d

Nimi: Aavesointu
Nimestä: Aavesointu on saanut nimensä aavemaisen soinnukkaasta äänestään, ja maidonvalkeasta silmästään. Aave tulee myös neidon äänettömistä askeleista.
Kutsutaan: Sointu, Aave
Ikä: 5½
Skp: Naaras
Laji: Valkohäntäpeura
Lauma: Eteläinen lauma
Asema: Ei ole
Ääni ja tunnari: *klick*

Luonne: Sointua voi kuvata useilla eritavoilla. Hän on rauhallinen, kuuliainen, hiljainen, rohkea, vähäsanainen, suorasukainen ja pidättyväinen. Hän ei pelkää puhua, muttei silti tee sitä mielellään. Ensin hän ottaa selvää kenen kanssa on tekemisissä ennen kuin voi puhua vapaasti. Sointu ei kerro nimeään kuin vasta silloin kun on kuullut seuralaisensa nimen. Hänen on oltava ensin varma että toinen luottaa häneen. Hän on hyvä ystävä, ja puolustaa noita vaikka henkensä uhalla. Kuitenkaan ei mielellään jää noita puolustamaan. Vain jos tuo kyseinen ystävä olisi kykenemätön liikkumaan tai pakenemaan. Hän on kultainen ja ajattelevainen, mutta osaa olla myös kettumainen ja kylmä. Neito on viisas ja nokkela ja tuolle ei juurikaan kannata sanoa juurikaan mitään mitä hän voisi käyttää muita vastaan.

Ulkonäkö: Soinnun vasemmanpuoleinen silmä on kauniin vihreä, kun taas oikea on maidonvalkea. Vasen silmä on sokeutunut kokonaan, mutta Sointu on sopeutunut elämään sen kanssa ja käyttää sitä jopa hyötynä itselleen. Naaraan turkki on hyvin tumman ruskea. Talvella se vaalenee aika paljonkin, mutta kesällä se on hyvinkin tumma. Siinä on muutamia valkeita pilkkuja. Enimmäkseen selässä ja niskassa sekä myös alaselässä. Neidon rakenne on hyvin siro ja kevyt, mutta mainio pakenemseen ja joskus myös puolustautumiseen. Pää on sopusuhtainen ja kevytrakenteinen. Turpa ei ole kovinkaan pitkä. Sellainen normaali. Muutenkin sopusuhtainen kroppa.

Pituus: 176cm
Säkäkorkeus: 114cm
Paino: 81kg

Menneisyys:
Sointu syntyi laumattomaan pikku perheeseen johon kuului hänen lisäksen vain äiti ja isä. Äiti Kultamarja synnytti tyttärensä Aavesoinnun normaalisti. Soinnun silloinen nimi oli Kuurankukka. Myöhemmin Sointu kuitenkin ajatteli ettei hänen vanhempansa voisi enää uhrata ruokaansa hänelle joten neito lähti. Hän vaelteli pitkän aikaa Häivähdyksen ympäristössä saapuen lopulta itse metsään. Hän tutki mielellään paikkoja, mutta muita peuroja hän ei ollut nähnyt. Tämä johtui siitä että hän oli ollut vain petollisenalueen rajojen sisäpuolella. Sattui ikävä onnettomuus jolloin alueelle saapui metsästäjiä. Sointu onnistui pakenemaan, mutta paetessa jokin osui naarasta silmään ja puhkaisi sen. Sointu pakeni ja kierteli nyt koko Häivähdyksen alueella. Laumojen parissa kerrotaankin huhuja Aavepeurasta jota he nimittävät Aavesoinnuksi. Kuitenkaan suurinosa ei usko tuohon hömpötykseen. Vain jotkin herkkäuskoiset vasat. Sointua tämä koko asia on huvittanut suurestikin, mutta tuo ei vaaraa, kuolemaa tai muutakaan pelkää. Ei hän tajunnut noiden pelkoa kuin vasta sitten kun näki silmänsä lammen pinnasta. Monet olivat nähneet vain valkeana hohtavan silmän, sillä neito liikkui vain ja ainoastaan yöllä. Kuunvalo sai silmän lähestulkoon kirjaimellisesti hohtamaan kun valo heijastui sen pinnasta. Sitä laumat olivat siis säikähtäneet. Sointu on vaellellut sinne tänne ja hän on oleskellut jonkin aikaa Häivähdyksessä. Eräänä peilikirkkaana yönä hän sitten tapasi Knuutin eteläisestä laumasta. Nyt hän on sitten liittynyt eteläiseen laumaan ja opettelee vasta sen tavoille.

Muuta:
•Toinen hahmoni häivähdyksessä
•Etsii kumppania
•Kaikki peliseura otetaan vastaan

Sointu henkistä musiikkia: 01

Roolipelaaja: Selimi
Selimi
Selimi
Sarvipää
Sarvipää

Viestien lukumäärä : 615
Join date : 06.01.2013
Ikä : 23
Paikkakunta : Oulu

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa